perjantai 2. marraskuuta 2018

pelottaa

Miks mä en sovi tänne
Haluisin vaan huutaa tossa lattialla
Enkä vaan jotenkin jaksa
Mua pelottaa
Eikä mulla ole ketään
Miks en jaksa niinkuin kaikki muut
Miksen vaan mene töihin
Opiskele
Hymyile
Kaikki on jossain sumussa
Mä en saa otetta siitä

Miks maailma on näin paska
Hyvät lähtee ekana
Ihmiset näkee nälkää kun me ylensyödään
Mä en jaksa opiskella
Kun kaikki ei edes saa mahdollisuutta siihen
Ihmisiä on osastolla
Mä vaan oon surkea
Ihmiset alkoholisoituu
Ne ei saa hoitoa
Lääkereseptit käteen tai linnaan
Ihmiset katoo ympäriltä
Mä en pääse eteenpäin
Mä oon täällä
Miks en vaan ota apua ja empatiaa vastaan
Miks itketään ihmisten perään
Kun ei jaksettu niitä elossa koskaan nähdä
Voidaan olla vitun hvvillään
Ei nähdä. ollaan sokeita
Ei kerkeä
On kaikkea omaa paskaa
Asiat ei ookkaan entisellään

tiistai 23. lokakuuta 2018

Lävistysjuttuja

Koska kehonmuokkaus on intohimo ja elämän rakkaus tässä asiaa niistä.
Ajattelin että sitä mukaan kun uusia koruja tms tulee, lisään niistä tiedon tähän postaukseen. Ei tarvitse aina samaa jauhaa. Jostain syystä kirjoittaminen aiheesta selkeyttää mun ajatuksia ja sitä mitä seuravaaksi tulee ja niin pois päin.

Lävistysten hoitaminen on todella tärkeää!
1. Kuuntele lävistäjän ohjeet ja noudata niitä
2. Jos epäselvää, soita ja kysy lävistäjältä
3. ÄLÄ pelottele itseäsi netin kauhutarinoilla lävistyksen uloskasvusta tai kivusta!
4. Kipu ja parantuminen on yksilöllistä
5. Älä koskettele lävistystä huvin vuoksi ja varo kolhuja kuten rustolävistyksissä hiusharjaa
6. Älä ota korvakorupyssyllä/ampumalla lävistyksiä
7. Älä käytä deinfiointiaineita lävistyksen alueella! Se vain kuivattaa aluetta.
8. Älä käytä lävistyksen alueella kosmetiikkaa tms

Ennen lävistyksen ottamista: 
1. Etsi ammattitaitoinen lävistäjä
2. Selvitä lävistyksen riskit
3. Varaudu arpiin
4. Älä ota esim. kielilävistystä ennen kuin olet menossa vaikka tärkeälle lounaalle
5. Juo paljon vettä
6. Syö hyvin
7. Nuku edellinen yö hyvin

Neuvoja varmaan tulee sitä mukaa, mitä tekstiä ja asiaa.


Nenäkoru (sijaitsee minulla oikealla puolella)
Otettu vuonna 2015, maaliskuu
Hinta 30e
Kipu (asteikolla 4-10) 7
Otin sen Äänekoskella, jossain ihan random liikkeessä. Olin lävistyksistä haaveillut hetken aikaa (bridge, snake bites) ja äidin kanssa sovittiin että nenäkoru on okei. Äiti etsi paikan missä tehtiin ja antoi puhelimessa luvan tehdä minulle lävistyksen. Isoin virhe mitä oon lävistysten kanssa tehnyt oli nenäkoru. En perehtynyt asioihin yhtään, se tehtiin ampumalla.. Ihanahan se on, mutta mitä ajattelin? Se oli ensilävistykseksi todella kivulias kokemus. Refleksin takia vedet valui silmistä ja nenää "kuumotti" ihan helvetisti. En saanut hoito-ohjeita, en saanut edes ohjetta huuhdella lävistystä. Saunoin samana päivänä kun lävistyksen otin, vaikkei sitä suositella.
Lävistäjä jälkeepäin katsoi nenälävistystäni ja kommentoi :"sulla on toi alue tosi paksu, ihme että on ampumalla saatu tehtyä noin paksuun ihoon."
Parantuminen oli täyttä helvettiä, vuoden jälkeen oli aina kipeä, iho ympäriltä punoitti. Lopulta se sitten vain rauhoittui itsestään. Nenään koskeminen esim. niistäminen oli niin kamalaa.
Vinkki: Pidä aina korua joka on kunnolla kiinni, ette nimittäin tiedäkkään kuinka monet korut on tippuneet viemäriin ja koko nenälävistys on meinannut mennä umpeen kun uutta korua ei ole ollut saatavilla. Minulla ainakin umpeutui muutamassa tunnissa tuo lävistys.

Nättihän tuo on, nykyään vaan aika "basic" ja tuntuu että kaikilta löytyy nykyään nenäkoru. Mutta se sopii miulle.




Labret (alahuuli, keskellä)
Otettu vuonna 2015
Hinta röökiaski
Kipu (asteikolla 4-10)  4
Tämä oli myös hetki jolloin en miettinyt sekunttiakaan. Tulin koulusta seurustelukumppania vastaan bussipysäkille ja ennen sitä lähdin käymään luokkakaverin kanssa tupakalla. Porukassa oli eräs henkilö joka oli tehnyt mun luokkakaverille labretin ja mä totesin että voiko minullekkin tehdä. Lävistys tehtiin siis eräässä "kauppakeskuksessa", ei ammattitaitoinen lävistäjä ja ei kai mitenkään parhaat välineet (muoviset pihdit tms). Tilanteesta oli aikanaan video mun sosiaallisessa mediassa (myötähäpeä). Lävistys ei sattunut juuri ollenkaan, tuntui vaan ihan törkeen härskiltä/erikoiselta.
Kotiin saapuessa äiti vain kysyi: "mikä tuo on" ja ilmoitin että se on huulikoru. Ja siinä se,vaikka äiti ehkä hieman mökötti, kun en asiasta hänen kanssaan keskustellut. Noh, se oli sekunnin päähänpistos.
Parantuminen oli helppoa. Lävistys oli seuraavana aamuna hieman kipeä, ei sen ihmeempää.
En siis todellakaan tajunnut että syämistä ennen ja jälkeen kannattaisi purskutella edes vedellä suu tai tupakoinnin jälkeen. Onneksi mulla kävi tässä asiassa tuuri, se parantui hyvin yms.
Vinkki: Vaihda sopivan pituinen tappi lävistykseen sen parannuttua. Ikenet vetäytyy aika törkeen näkösesti kun pitää liian pitkää tappia. Ja mä olen pitänyt aina liian pitkää tappia enkä enään osua luopua siitä. Ja hei, suun alueen lävistyskoruja ymmärtääkseni suositellaan vaihtamaan noin kerran vuodessa hygiena syistä.

Napalävistys
Otettu vuonna 2016, kesäkuu
Hinta 40e
Kipu (asteikolla 4-10) 8
Vau, multa löytyi jotain aivotoimintaa ja lähdin lävistäjälle. Oltiin kesätyöpaikan kanssa Jyväskylässä ja kävin samalla reisulla ottamassa korun paikassa "Håle". Laitoin etukäteen heille sähköpostia, kuvan navastani ja varmistin että lävistys on minulle anatomisesti mahdollinen. Kysyin hinnasta ja vanhemman luvasta ottaa lävistys. Hålessä, ainakin tähän aikaan vanhemman täytyi tulla paikan päälle tai lävistäjä soitti vanhemmille. Äitini mukaan lävistäjä kyseli puhelimessa kysymyksiä mihin vain alaikäisen vanhempi osaisi vastata ja näin lupa tuli. Muistan kun äiti ei meinannut aluksi vastata puhelimeen, koska oli töissä, mutta onneksi lupa tuli. Lävistäjälle piti täyttää papereita, mihin tuli omia tietoja, terveydellisiä ja esim. puhelinnumero. Mukaan tuli paperilla hoito-ohjeet ja yhteystiedot jos ongelmia tulee. Alua desinfioidaan ja lävistäjä merkkaa tussilla paikan mihin koru tulee, kyselee mitä mieltä olet vai haluutko sen vaikka alemmas. Sitten lävistäjä otti pihdeillä sopivasta kohdasta kiinni ja kysyi haluanko tietää milloin neula menee läpi. Vastasin "älä sano, niin en stressaa tai mitään" ja samaan hengenvetoon tunsin jo kun korua laitettiin paikalleen. Yksi kyynel tuli silmäkulmasta, mutta en muista sitä kipua enään juuri ollenkaan. Se on niin nopeasti ohi, sitä on hankala kuvailla (millaista kipua se siis on). Muistan vaan valittaneeni sitä koko ajan "auts".
Parantuminen oli surkeaa. Virheitä varmaan oli ottaa se juuri pahimpana hellekuukautena, uimista ei suositeltu, mutta kun kaveriporukalla oltiin uimassa ei siitä voinut kieltäytyä. Ja vaihdoin korun liian nopeasti ja vittu mä vaihdoin niitä koruja koko ajan. Käytin aina korkeavyötäröisiä farkkuja mitkä ei varmaan olleet kovin hyvä juttu. Ja ostin korun siihen glitteristä ja miusta vähän tuntuu ettei se ollut mitään hyvää materiaalia. Se kasvoi sitten ulos, vuoden jälkeen. Se oli aina vitun kipeä, mua ärsytti vaikka se oli niiiin ihana. Sitten se vain roikkui lopulta pienstä nahkapalasta ja lopulta tippui. Lähipiirini on kuullut tämän traagisen tapahtuman kuvailun kun se tippui ja mä todella itkin, harmitti niin paljon.
Otinkin sen takaisin 2018, syyskuussa. Ihmettelen miksi otin sen vasta nyt takaisin, mutta mua vaan pelotti niin paljon uloskasvamisen riski, varsinkin kun se on suurempi, jos lävistys kasvoi jo kerran ulos. Ottaminen tuntui, mutta ei ollut yhtä paha  kuin edellisellä kerralla. Kipu (asteikolla 4-10) oli tällä kertaa 6-7. Jälleen, se oli tosi arka muutaman viikon ja osoitti jopa tulehduksen merkkejä kun nukuin mahallani. Nyt lävistys on hyvässä kunnossa ei kipeä, ei ongelmia. Korkeävyötäröisiä farkkuja käyttäessä sitä vihlasee aina jos farkut hankaa siihen mm. istuessa. Muuten okei. Yksi isoista suosikeista ja tykkään mun vatsasta heti paljon enemmän, kun se on siinä. ❤
Vinkki: Ole kärsivällinen, vältä korkeita farkkuja ja muutenkin hinkkaavia vaatteita. Keittosuolaliuos on ystävä parannellessa. Ja varmista korun materiaalit! Uloskasvua ei varman voi täysin estää, mutta kuuntele jälleen lävistäjän neuvoja.



Rustokoru/helix (vasen korva)
Otettu vuonna 2016
Hinta 25e
Kipu (asteikolla 4-10) 6
Koska oon pihi ihminen, kävelin äitini kanssa kotipaikan kosmetologi liikkeeseen. Olin kuullut ystävältä heidän tekevän rustokoruja halvalla. Äidin kanssa lähdettiin varaamaan mulle aika sinne, milloin lävistys tehdään. Yht'äkkiä äiti totesi että hän haluaa myös samanlaisen korun ja olin ihan monttu auki siinä. Viikon päästä kosmetologille ja mua jännitti taas tosi paljon. Äiti istui lävistettäväksi ensin, koska nössöilin itse. Ehkä eniten rustokorussa pelotti, että se oli ensimmäinen rustolävistys enkä tiennyt rustolävistyksistä juuri mitään. Istuin lopulta penkkiin ja rustokoru tehtiin ampumalla. Voin kertoa että kaduttaa hieman. Koru on "vinossa" koska se on tehty ampumalla. Mutta tosiaan, olen aina kuullut että siitä kuuluisi kova rusahdus mutten kuullut kyllä mitään. Sattui ja tuntui ikävältä, mutta sitä vaan kuumotti ja se punoitti.
Paraneminen oli ikävää, sillä nukun kyseisellä puolella missä rustokoru on. Siihen sattui jos osui esim. hiusharjalla tai kun puki vaikka paitaa päälle ja se osui siihen. Kipu oli ohi parissa viikossa, vaikka senkin jälkeen kipuili satunnaisesti eikä sitä voinut hiplailla, sen verran arka oli. Noin puolen vuoden päästä oli ok, vaihdoin korun uuteen eikä se ollut enään kosketusarka. 
Vinkki: Yleisesti rustokoruihin on kaikista vittumaisin ja hankalin vaihtaa koruja. Jos sorminäppäryyttä löytyy niin anna palaa, mutta itse marssin yleensä lävistäjälle ostamaan korun joka vaihdetaan samalla. En suosittele renkaita paranemisvaiheessa.




Kielikoru
Otettu 9.12.2017
Hinta 40e 
Kipu (asteikolla 4-10) 6
Olin just pari päivää sitten täyttänyt 16 vuotta ja juoksin suoraa päätä lävistäjälle. 
Olin aina ajatellut, että minulle ei koskaan tule kielilävistystä. Oksetti ajatus "lihaksen" lävistämisestä ja olin kuullut sen olevan kipeää hommaa. Noh, jostain sain idean sen silti hankkia. Viikko meni ja lähdin jälleen håleen lävistyshommiin. Muistan kun veljeni kanssa lähdettiin paikan päälle ja kävelin edes takaisin liikkeen edessä. Mua pelotti niin helvetisti. Veli hermostui ja pakotti menemään. Ja kaiken lisäksi jouduin odottelemaan liikkeessä lävistäjää (ihan kuin ei olisi jo ahdistanut, piti vielä pitkittää jännitystä). Lävistäjä saapui, paperit tehtiin ja kertoi mitä tehdään. Pihdeillä kiinni kielestä ja läpi vaan. Olen kuullut monien kertoneen pihtien olleen inhottavin, muttei mun mielestä. Se ymmärtääkseni estää verenkierron hetkellisesti ja turruttaa lävistettävän paikan. Neula tuntui oudolta, se oli kylmä ja olihan se uusi tunne,kun sun kielestä menee joku läpi. Se oikeastaan vihlaisi inhottavasti, ei muuta. Olo oli hyvä, lähdin hakee ärrältä kahvia. Ja jälleen, mä tein kaikkea, mitä ei olisi saanut tehdä. Join kuumaa kahvia, kamala virhe, sattui vähän. Poltin tupakan, en huuhdellut ekoina päivinä suuta suuvedellä ja söin maitotuotteita. Ajattelin, että jäätelöhän on best kipeän kielen kanssa, mutta ei! Maidon eläinrasva on tahmeaa paskaa ja jää jostain syystä kieleen, kun olet ottanut juuri kielilvistyksen. 
Parantuminen: Vielä tunti lävistyksen tekemisen jälkeen, se ei ollut juuri kipeä, ei turvonnut ja ajattelin "tämähän on helppo homma". No ei ollut muutaman päivän päästä. Illalla kieli jo turposi hieman ja syöminen oli vähän hankalaa, muttei kovin. Seuraavana päivänä erehdyin syömään sitä jäätelöä, kieli oli aivan siinä saatanan limassa. Enkä mä saanut sitä puhdistettua, kun kieli oli niin arka. Sitten se turposi, puhuminen oli hankalaa, veden juominen, eikä syömisestä tullut oikein mitään. Se ei ollut edes mitenkään extra kipeä, vaan niin turvonnut ettei suuhun mahtunut muuta. Mutta onneksi jo noin kolmen päivän jälkeen pystyi varovaisesti syömään. Rakastan tätä lävistystä, vituttaa vaan kun se ei näy ikinä oikein, puhuessa kyllä vähän. Korulla leikkiminen muuten koukuttaa..
Vinkki: Lävistyksen parantuessa parasta oli jäätee kera jääpalojen. Älä syö maitotuotteita kielen parantuessa. Varaudu turvotukseen! Kylmä laskee turvotusta, siksi jääpalat on hyvä.
Koru pitää vaihtaa kerran vuodessa, hygieniasyistä. Ja kun lävistys on parantunut täysin (noin kuukauden jälkeen) vaihda barbellikorun tappi  lyhyempään. Aloituskoru on yleisesti liian pitkä lävityksen parannuttua. Jos jätät pitkän tapin, voit vahingossa puraista sitä ja sitten hampaat halkeaa. Välttele korulla leikkimistä, se kuluttaa hampaiden kiillettä. Huuhtele suu aina ennen ruokailua, sen jälkeen sekä sama homma tupakoinnissa. Jos juot muuta kuin vettä, huuhtele suu silloinkin alkoholittomalla suuvedellä!

Varoitus!! 
Seuraavaksi kuvia kielilävistyksen paranemisesta, Jos ällöttää, skippaa!



5min lävistyksen oton jälkeen

Noin 6h lävistämisestä

Seuraava päivä



.




Bridge (sijaitsee silmien välissä)
Otettu  vuonna 2018, toukokuu
Hinta koruineen 50e
Kipu (asteikolla 4-10) 8-9
Tää oli lävistys, josta haaveilin ensimmäisen kerran joskus 13-vuotiaana. Luovuin ajatuksesta, kun äiti selitti mitkä arvet siitä voi jäädä, joten ne haaveet jäi siihen. Kuitenkin, piirsin vuosien aikana paljon ihmisiä, joille piirsin ja hahmottelin kyseistä lävistystä. Kokeilin sitten eräs päivä kiinnitäen ripsiliimalla siihen feikkikorun. Se näytti ihanalta, joten tuumasta toimeen. Pari viikkoa meni (joka oli silloin aivan liian pitkä aika odotella) ja menin håleen. Pelotti hirveästi uloskasvaminen ja jostain syytä, tän kohdalla ei kipu oikeastaan pelottanut. Lävistäjän kanssa katseltiin monet kerrat tussin kanssa, missä hyvä kohta. Lopulta löytyi hyvä paikka ja jälleen oli pihdit paikallaan. Pihtejä laittaessa lävistäjä ihmetteli mun paksua nahkaa silmien välissä ja totesi sen olevan outoa. Naisilla harvemmin kyseisessä kohdassa on nahkaa ollenkaan ja miehilläkään ei näin paljoa kuin minulla. Neula ei meinannut mennä koko kohdasta läpi ja se vihlaisi jonkun verran. Ei kipua, vaan vihlaisi ja nipisti. Tuntui ikävältä, kun neula ei meinannut mennä läpi. Koru paikallaan, ei verta, ei mitään. Lävistäjä epäili että pitää kyllä kunnolla laiminlyödä lävistyksen hoitoa, että kasvaa ulos. Niin paksua ihoa siinä oli. 
Parantuminen oli aika helppo. Kipeä kun siihen koski, punoitti ja vuoti kudosnestettä. Koru oli mulle aika pitkä turvotuksen varalta ja kyllä se turposikin jonkin verran, muttei paljoa. Parantuminen on ollut pitkä, edelleen lävistys kipuilee ja melkeen kahden päivän välein pakko ottaa koru pois ja puhdistaa se kudosnesteestä. Kesän +30 helteet ei tehneet hyvää tälle lävistykselle. Hikoilu ei ole hyväksi sille ja mulle muodostukin siihen pieniä "hikinäppylöitä" ympärille. Mutta edelleen, pesen lävistyksen joka päivä lämpimällä vedellä ja kävin vaihtamassa korun, jonka ei pitäisi ärsyttää lävistystä ja estää uloskasvua. En osaisi kuvitella itseäni ilman tätä, todella iso osa mun naamaa ja ulkonäköä. 
Vinkki: Älkää jumalauta saunoko kun olette ottaneet tämän lävistyksen! Ärsyyntyy todella paljon siitä. Varokaa kolhuja ja älkää käyttäkö kosmetiikkaa lävistyksen alueella. Tämänkin kanssa, kärsivälisyyttä.



Daith (rengas korvan sisällä)
Otettu vuonna 2018, syyskuu
Hinta 40e
Kipu (asteikolla 4-10) 6 ½
Viime vuosina on ollut ehkä hieman trendi lävistää korviaan. Instagramissa oli ihania kuvia lävistetyistä korvista, jotka olivat täynnä rustokoruja. Vaikka ruston lävistys ahdistaa, mun tahdonvoima ei antanut periksi. Kirjoitin joskus yöllä puhelimeen, mitä kaikkia rustolävistyksiä haluan ja taas mentiin. Daith on mun mielestä todella kaunis lävistys ja se pääsi listalle ensimmäiseksi. Muistaakseni se tehtiin "vapaalla kädellä" ilman pihtejä. Eli neulalla, joka taipuu. 
Tuntui kyllä, mutten juuri muista koko kipua. Ja siis r-a-k-a-s-t-a-n ❤
Paraneminen aika perus. Asia mikä oli hassua, oli kun hymyily ja nauraminen sattui tohon korvaan.
Nyt noin kuukauden jälkeen, ei juuri kipeä. Korua voi liikutella ja puhdistaa vaivatta. Välillä tämäkin kipeytyy, mutta ei mitään kovin kamalaa ole sekään.
Vinkki: Älä pidä puhelinta puhelua puhuessasi korvalla, jossa lävistys on. Vältä kuulokkeita,  varsinkin nappikuulokkeita.



Tragus (korvannipukka)
Otettu vuonna 2018, lokakuu
Hinta 25e (tarjous)
Kipu (asteikolla 4-10) 8-9
Osallistuin lävistyskuva kilpailuun ja pääsin kisan finaaliin. Kisan järjesti lävistysketju "Underground", jolla on toimipiste Jyväskylässä. Kisan vuoksi, liikkeissä oli tarjous, 25 euroa/yski lävistys. Laitoin paikkaan viestiä ja kysyin, voinko ottaa kaksi lävistystä tarjoushinnalla eli yhteensä 50e. Vastaus tuli ja tämä oli mahdollista. Paikka oli uusi ja se on aika piilossa kauppakeskuksessa. Ajatuksena oli ottaa industrial ja smiley, mutta yllättäen kyseisten lävistysten teko ei ollut mahdollista minulle. Smiley on siis huulen yläjänteessä sijaitseva lävistys ja lävistäjän mukaan, minulla ei ollut oikeastaan koko jännettä. Samoin industrialin kohdalla, korvan kaarre ei ollut hyvä eikä se ollut mahdollista tehdä, ellei halunut sen kasvavan noin 99%  varmuudella ulos. Nopeasti ja paniikissa päätin "haluan nämä"- listalta ottaa traguksen ja sisemmän conh lävistyksen. Tragus tehtiin pihtien kanssa ja pihdit eivät taaskaan tuntuneet minusta kovin pahalta. Neula läpi, enkä muista enään koko kipua. Nipisti, muuta en osaa sanoa.
Paraneminen aika vittumaista. Korun ottamisestahan on vasta pari viikkoa joten en osaa sen laajemmin kertoa vielä. Hymyily tms sattuu, korua kuumotti pari ekaa päivää. Kudosneste ja veri (hyi) kuivuu korun ympärille, eikä mulla se ainakaan lähde vaan lämpimällä vedellä, joten oon joutunut puhdistelee vanupuikoilla. Lävistystä kutittaa perkeleesti, jos kaikki kudospaska ei lähde korun ympäriltä. Turposi sellaiseksi palloksi tuo nipukka, viikon päästä turvotus laski. Arka vielä.
Vinkki: puhdista korua hyvin. Ole varovainen, tuohon osuu helposti kaikki. Erehdyin halailemaan ja kun toisen henkilön pää osui siihen niin ai saatana. Ja jälleen älä pidä puhelinta puhelua puhuessasi korvalla, jossa lävistys on. Vältä kuulokkeita,  varsinkin nappikuulokkeita.


Inner Conch (keskellä korvaa)
Otettu vuonna 2018, lokakuu
Hinta 25e (tarjous)
Kipu (asteikolla 4-10) 10
Tämä tehtiin myös vapaalla kädellä. Puhuimme lävistäjän kanssa että tekee traguksen ensin, sillä arvelin tämän tekevän kipeämpää. Oikeassa olin. Kyllä pääsi kirosana suusta. Lävistys vuoti reilusti verta ja mun veli huomautti koti matkalla "sun huivikin on ihan veressä". Näytin varmaan aika brutaalilta. Muuta en oikeastaan osaa sanoa, sitä kuumotti ja en todellakaan pysty nukkumaan kyseisellä korvalla, niin arka vieläkin.
Parantuminen: Vituttaa vaan. Kipeä, hankala puhdistaa ja se sattuu myös kivasti. Samoten tätä kutittaa tosi paljon. Uskon silti, että tämä on vaivan arvoista. Enkä onneksi nukukaan tämän puoleisella kyljellä.
Vinkki: kuulokkeiden pito, myös siis stereokuulokkeiden pito on kipeää ja painaa noihin koruihin. 


Lävistyshaaveita olisi saada pääasiallisesti korviin täytettä. Seuraavaksi ideaa hieman alustavasti ja milloin se voisi tapahtua:

Ennen lokakuu 2018 loppua jompi kumpi seuraavista


 Kuvassa siis ''forward helix", joka on ehkä hieman erikoisempi lävistys, Ymmärtääkseni "kotilävistäjien ja itseoppineiden " hommia? En ole varma, jos olen väärässä kommetoi asiaa! Ajatuksena ottaa kolme tuollaista korua molempiin korviin, mutta nyt ensimmäisenä oikeaan korvaan kaksi korua. Saa nähdä, tehdäänkö näitä edes paikassa jossa käyn?

Tai sitten ennen lokakuun 2018 loppua:


Perus helix. Ajatuksena ottaa molempiin korviin kun kerkeää kaksi tälläistä korua. Jos nyt lähipäivinä päädyn tähä päätökseen. tulee kyseisiä koruja kaksi oikeaan korvaan.



Rook. Tulisi seuraavaksi oikeaan korvaan. En osaa sanoa yhtään aikataulua, sillä haluan antaa mun oikean korvan joskus parantuakkin. 

Nännikorut. Nimenomaan molempiin. Ja koska yhteiskuntamme ei hyväksy naistissejä näytettäväksi, en viitsi tähän sellaista laittaa. Mutta ajatuksena syntymäpäivänä 2019 käydä hakemassa nännilävistykset. Pelottavaa.



Vertikaallinen medusa, eli Jestrum. Minun nössöily lävistys. Yleisesti on todella kaunis kaikilla joilla on muhkeat ja kauniit huulet. Ja koen että minulla sellaiset on. Saa nähdä otanko tätä, harvoinhan tästä jää sen isompaa arpea joten.. 

Siinäpäs asiaa niistä. Joulukuussa alkaa myös loppuelämän prosessi tatuointien kanssa. Tottakai, jos en niihin tykästy niin se on siinä, mutta kyllä koen että se on se puuttuva osa mun kropasta. Tatuointi ideoita ja malleja on piirrettynä jo paljon, mutta niistä sitten kun on toteutettu.
Mutta lävistysurakkaakin on jäljellä vielä. On outoa ettö vielä vuosikin sitten sitä ajatteli etten koskaan saa kaikkea mitä haluan ja kohta ollaan loppusuoralla.



Pahoittelen muuten huonoja kuvia, mun koneelle ei pysty enään siirtää kuvia puhelimesta eikä järjestelmäkameralta, joten joudun siirtää kuvia puhelimesta driveen, tallentaa drivestä koneelle ja sitten tänne. Ja onhan toi puhelimen kamera aivan sysipaska, varsinkin verrattuna mun järkkäriin.
Apua, taidan jatkaa kirjoittelua myöhemmin. Tätä tekstiähän keräänty ihan mukavasti jo nyt :d




maanantai 22. lokakuuta 2018

Turhautuminen on läsnä

Mua turhauttaa miten tää kaikki ihmee minusta viimeisetkin elonmerkit.
En jaksa pestä hiuksia, syön mitä sattuu ja en tunne itseni kovin viehättäväksi "kotihousuissa" ja yöpaidassa. Tuntuu että menetän otteen arjesta. Olen aina ollut se ihminen joka jaksaa, jaksaa ja jaksaa ja teen niin paljon kaikkea että aivot kiehui yli. Nyt en jaksa nousta ylös, käydä missää enkä nähdä ketään. Turhauttaa ihan älyttömästi. Miksi olen näin surkea, miksen pysty samaan kuin jokaikinen melkein tässä maailmassa? Psykiatrisen arvioinnin piti olla huomenna, mutta se peruuntui. Eli en tee seuraavaan kahteen viikkoon mitään.. Onneksi miesystäväni lupasi että voimme tehdä lokakuun lopussa jotain mukavaa, sen kunniaksi että olen jaksanut näin "hyvin". Meillä oli kai joku kriisi hänen kanssaan, mutta tunnen että asiat ehkä järjestyvät. En osaa sanoa mitään varmaksi, mutta hänen ongelma on se, ettei osaa ottaa pahaa oloani vastaan. (Ei hänen psykologi tarvitse olla, mutta tiedättehän, ymmärtäväisempi..?)

Tunnen itseni jälleen todella yksinäiseksi. Mietin vain koko ajan, mitä teen väärin, mikä vika? Ilmeilenkö väärin kun minulle puhutaan, olenko liian omalaatuinen, äänekäs vai hiljainen?
Kuten joskus kirjoitin, ihminen on kaikkea mitä luonteenpiirteisiin tulee, mutta ilmentää niistä vain tietyn osan "pinnalle". Minusta tuntuu, että minusta vaan pulpahtelee nämä kaikki piirteet samanaikaisesti ja se on ehkä aikamoinen sekasorto?
En tiedä, turhauttaa olla tälläinen. Turhauttaa niin paljon, kirjoittaminenkin on hankalaa, kun kaikki vaan juoksee pään sisällä ihansekaisin ja kaikki on mielessä muttei kuitenkaan mitään.

Sitten kun jaksan tehdä asioita, aivot kiehuvat yli. Järjestelen jumalauta jtn korvakoruja, puhelimen kuoria, pesen kämpän lattiasta kattoon ja kaikkea muuta.. Lista on loputon. Ehkä ajattelen että teen paljon ja kaikkea, sitten voin olla viikon tekemättä mitään?

Mietin kirjoittavani joskus postauksen kehonmuokkaukista, johon voisin ajansaatossa lisätä kuvia ja kokemuksia kun muokkauksia tulee lisää. Ainut intohimo elämässä just nyt, on kehonmuokkaus, pukeutuminen tms. Noh, katsotaan myöhemmin. Ei tullut muuten smileytä eikä industrial lävistyksiä. Ei ole anatomisesti mahdollista tehdä minulle, joten noin 10 sekunnin hätäratkaisuna toimivat tragus ja inner conch. Voin kertoa, jälkimmäinen teki kipeää. Mutta puhun siitäkin kehonmuokkauskirjoituksessa. Joo, sain sentään vähän lkeroitua tätä sekamelskaa ja suljettua jotain pois.

Katoin jälleen elokuvan "liikkuva linna" ja vaikka en yleisesti pidä japanin kultturista, arvostan studio ghiblin tuotantoa suuresti ja elokuvien "salaiset merkitykset ja urbaanilegendat kiehtoo minua sairaan paljon. Liikkuva linna-teemaan liittyen on ehkä tulossa tatuointia..

joo, moi.
(onpa jotenkin teiniagstipaskaa ⇓)



keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Mitäs sitten?

Tätä blogia on yllättävän moni käynyt vilkaisemassa. Jännää.
Sairasloma on ohi, eilen kävin koululla pyörähtämässä. Meillä oli mukavaa, korikiipeilyä! En kyllä ite kiivennyt, olin varautunut koulupäivään farkut jalassa (uudet farkut hei) enkä halunut ottaa riskiä repeytymisestä.
Kävin psykiatrilla. Puhuttiin mun arvottomuuden tunteesta, siitä kuinka koen tosi pahaa rakkauden kaipuuta. Jos on elämässään nähnyt vain huonoja ihmissuhteita, ei osaa edes etsiä hyvää sellaista. Katsotaan, mitä tämän asian suhteen tapahtuu. "Elämä kantaa".

Huomenna koulupalaveri psykiatrin ja luokanohjaajan kanssa. Olen hieman jännittynyt, mutta luotan psykiatriini. Hän tietää mikä olisi parhaakseni. Ajattelimme tehdä minulle henkilokohtaisen opetussuunnitelman, jossa mennään minun terveys edellä. Mutta en koe tämän hetkisen koulunkäynnin olevan rankkaa, mutta kun mun olo romahtaa ⇒ siitä tulee rankkaa. Ja koska olo on tälläinen, ollut pitkän aikaa, on kai fiksua hiljentää tahtia.
Ainut hyvä puoli pohjalle joutumisessa on mun luovuuden herääminen. Kliseistä, mutta totta. Oon piirtänyt pitkästä aikaa ja kirjoittanut runoja lisää ja vielä lisää.

Eilen illalla mulle tuli kamala kuolemanpelko. Olo oli epätodellinen ja ahdistunut. Onneksi olin todellä väsynyt ja nukahdin pian, vaikka sydämen rauhoittamisessa meni hetki. Mun sydän hakkaa iltaisin niin lujaa, se tuntuu siltä kuin se lähtisi kohta irti. Sydänfilmeissä kyllä näkyikin sen lyövän keskimääräistä nopeampaa. Mutta ehkä huomaan sydämen lyönnit vain iltaisin, kun rauhoitun.

Hyi vittu, alkoi yht'äkkiä oksettaa..

Ostin muuten k-kaupasta pirkka mansikoita! Hinnasta menee vissiin osa Roosa-nauha keräykseen. Tuli kiva olo. Ostan melkeinpä aina luomutuotteita, välillä vegaanisia. Nyt tulevana lauantaina, menen erään henkilön kanssa syömään vegaaniravintolaan ja mä olen todella innoissani. Tavallaan pieni juttu, mutta mulle tärkeä ja iso. Ja tottakai, ruokailuseura on tärkeä.
 Pyrin pienin jutuin auttamaan meidän kaunista planeettaa. Eilen just pohdin sitä, että vaikka mietinkin usein sitä kuinka kamala tämä maailma on, silti se on niin sanoinkuvaamattoman kaunis. Tarkennan siis; ihmiset ovat kamalia, maailma kaunis.

Mutta tosiaan, lähden perjantaina Jyväskylään. Käyn lävistettävänä jälleen. ostamassa ehkä uusia huulipunia. Vihaan sitä, miten paljon saan mielihyvää kun ostan itselleni jtn. Se on vain "materialismionnellisuutta", joka kestää vain hetken. Kehonmuokkaukset on kyllä tässä asiassa poikkeus, rakastan niitä ja koen niiden parantavan jopa itsetuntoani.
Joka tapauksessa, viikonlopusta on tulossa mukava. Käymme tämän erityisen henkilön kanssa syömässä, lävistyshommia sekä perhe.
(Btw, tatuointiaika 7.joulukuuta.. jännää)

Tarkennettuna muuten edellisiin kirjoituksiin, puhun osittain väärästä diagnoosista.  F33, toistuva masennus pitää myös paikkansa, mutta siihen "lisänä" F32.3 Vaikea-asteinen masennustila, psykoottinen masennus. En tiedä miksi, mulle on tärkeää etten kerro asioita väärin. Ja jostain syystä minulla on kova tarve uskotella ihmisille "tämä on totta, uskokaa älkää vähätelkö". Ymmärtänete varmaan.

Lisään tonne sivulle piakkoin "liity lukijaksi" tms jutun. Olisi kiva tietää, lukeeko kukaan tätä vakituisesti ja mitä mieltä olette? Kirjoitustyylistäni pidän (harva asia mistä olen ylpeä), mutta muita mietteitä? Haluutteko että kerron jtn muuta itsestäni?
 Mutjoo, moi.

PS. ootteko koskaan miettineet, että ihmiset rakastavat sitä tunnetta kun rakastaa jotain, eivätkä he oikeasti rakasta itse henkilöä, vaan sitä tunnetta?







kuvan lähde: https://clipartxtras.com/categories/view/201a2eb9d9d4729e385ae307a24218a14ba53665/psychotic-depression-drawings.html






keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Sanomattomat sanat, jotka sattuu

Miten muodostaisi sen tekstiksi?
Miten selittää, tätä usvaa?

Ihminen on idiootti. Ihminen on erikoinen.
Jaksaa pitää niin kauan roolia yllä, sitten esirippu tippuu romahtaen alas.
Totuus paljastuu. Samaan aikaan kun toivoit jonkun huomaavan hätähuudot, silti hävettää.
Älkää katsoko minuun, älkää tuomitko silmillänne, eleillänne. En voi kasvojani teille näyttää, en aio tulla enään paikalle. Älkää kuiskiko selän takana, älkää.
Herätä minut usvasta, ravistele, katso silmiin ja huuda. Läpsi naamani vaikka verille, kunnes tajuan järkiini tulla. Uskottele itsellesi vielä hetki; sinä kontrolloit tätä. Vaella kaduilla, pyydä toistamaan sanat, siristele silmiäsi kuin olisit juuri herännyt. Ole vainoharhainen, uskottele että peilissä livahti joku. Tärise kuin narkomaani, ilman annostaan. Tämä ei ole minä, missä olet? Kuka tämä on, hän ottaa minut? Hän valtaa raaja raajalta. Älä masennu, sähän olet terve, normaali ihminen. Siivoa, naura, tanssi, toista orjallisesti.Toista, toista, toista, toista, toista...

Häpeällistä ja tuskaista. Asiasta on helpompi kirjoittaa, koska en erityisemmin puhu kenellekkään. Olen lähipiirissä vaiennut asiasta, mikä ei ainakaan helpota tilannetta. En osaa kirjoittaa asioista, muuten kuin runollisella tyylillä. Vertauskuvin on helpompaa kertoa.
En osaa selittää tätä. Romahdus vuonna 2016, luulin ettei sen pahempaa mieleni kanssa tule koskaan.
Osastolla kerroin viillelleeni vain ja menin vahingossa yli. "En halua kuolla, haluan kotiin."
Olin helvetin kipeä päästäni. "Mä olen niin väsynyt, etten saa taaskaan nukuttua."

Huomasin huonon jakson jo aikaisemmin. Uskottelin asioiden olevan mallillaan. Olen nuori nainen joka nauttii elämästä. Muut sitä eivät huomaa, ainut asia millä huonon jakson kohdallani havaitsee, on se että syrjäydyn enkä pidä yhteyttä. Pakkomielteet ovat voimakkaammin esillä, kuin yleensä-

Onkohan tämä joku kahden vuoden välinen "Nyt riittää, lopeta ja rauhoitu juttu"?
Nyt en ole osastolla. Ei kaukana siitä käyty. Koska nuorisoalalla tehdään paljon toiminnallisia juttuja, meillä oli leirikoulu. Rakastan kaikkea toiminnallista ja ajatuksena luonnossa, leirillä ei ollut ollenkaan paha ajatus. Tietenkin, ihmisen perus luonteenpiirtenä ja itsesuojeluvaistona mua jännittää kaikki, mutta pääsääntöisesti leiri oli mukava. Tiistai 25.9, heräsin klo 5 kipinävuoroon. Kello viiden herätykset on minulle tavanomaisia, herään melkein poikkeuksetta viiden maissa.  Rakastan herätä ajoissa, kun koko maailma nukkuu. Voin olla hetken, ilman mitään ärsykkeitä. Mikään ei voi häiritä minua, on vain minä.

Joka tapauksessa, olin hieman aamuväsynyt. Aivoilla menee keskimäärin kaksi tuntia herätä. Siksikin on hyvä herätä viideltä, olen pirteä aamu seitsemältä. Oloni poikkesi voimakkaasti normaalista. Tuntui, etten herännyt ollenkaan. Joillekkin tunne väsymyksestä ja "hölmöyden tunteesta" ovat normaaleja. Minulle ei. Jos aamuväsymykseni kestää tavallista kaemmin, on kaksi vaihtoehtoa; minulla on kuumetta tai päässä naksahti jtn.
Olotila jatkui, jatkui ja jatkui. Selkääni alkoi koskea, päähän sattui ja olin kalpea. Sitten minulla pimeni päässä. En muista tapahtumista kunnolla mitään. Itkin kai ja olin ehkä jopa hysteerinen(?)
Halusin olla oma itseni, normaali ihminen. Olo oli kaikkea muuta, en kokenut olevani siinä hetkessä. Koin itseni epätodelliseksi, tilanteen ja kaiken mitä silloin tapahtui. Tuntui kuin olisin ollut 3 promillen humalassa tai että minut olisi huumattu.
Koska en muista sen kummemmin, kuin kamalan ahdistuksen, se siitä.
Pääsin Saarijärvelle, miesystäväni asunnolle. Kello oli ehkä jo lähemmäksi 12 yöllä kun saavuin talon eteen. Itkin monta tuntia ja pakkomielteisenä siisteydestä/järjestyksestä, minä siivosin asuntoa ja purin osan leiritavaroistani. Nukahdin keittiöön tuolille ja raahauduin sänkyyn. Tuntui että kuolen, olo oli niin järkyttävä.
Aamulla heräsin klo 6 ja lähdin suoraan sängystä pesemään vessaa. Sen jälkeen tulin takaisin sänkyyn ja nukuin koko päivän.

Viimeinen viikko on mennyt sumussa, usvassa. Kun sumua raivaa käsillään tieltä pois, sumu vain sakenee. Kadotan itseni sumun sekaan, näen itsestäni vain silmät.
Tuijotan koulun wc:n peilistä silmiäni. Ne ovat itkusta punaiset, ripsiväri on levinnyt ja valunut kaulalle asti. Neljä tuntia unta. Heräsin yöllä noin klo 4 enkä enään nukkunut.
On maanantai, etsin eri kriisipuhelimien numeroita.
Tuntui melkein kuin olisi raiskattu sinne wc:n lattialle. Kukaan ei auta, on häpeällistä olla rikki. Miten minä suorittaja ja selviytyjä, ole  jälleen tässä tilanteessa? Enkö oppinut mitään? "Masennus on kasvattunut mua" No vittu, ei siltä vaikuta! Olisi tehnyt  mieli ruoskia itseään, miksi minä petän itseni? Eikö minun pitänyt olla ainut ihminen joka on järkkymätön kuin kallio, johon voi luottaa?  Minun piti olla se kallio, joka ei heilu.

Kun puhut, oot valittaja. Kun et halua sitten enään puhua, olet idiootti, koska et puhu ennen kuin on myöhäistä.

Olin tiistain kotona. Tunnit tuntui päiviltä, siivosin, järjestelin, urheilin, luin ja tein kaikkea mitä stereotypisesti kunnon ihmiset tekevät. "Minä olen ok, mä en ole hullu."
Keskiviikko. Koko edellisilta meni miettiessä. Kaikki on sumussa, sen usvaverhon takana. En muista edes miksi itkettää. Sidon kengännauhat, vaikka bussiin lähtöön on vielä 30min. Vilkaisu peiliin; ei sitä jaksa jäädä tuijottamaan, se ihminen on kadonnut, eikä tule takaisin.
 Aamu, ahdistus. Bussissa itkettää. "Mä varmaan oon niin sekaisin, että joudun jäädä ehkä sairaslomalle. En halua, mitä järkeä elämässä, jos ei hoida hommiaan? Miten kehtaan näyttää naamaani? Nämä kaikki tietävät minun salaisuuden, mä olen hullu."

Psykiatrin vastaanotolla itken pelkästä helpotuksesta. Turvasatama, joku auttaa. Mun ei tarvitse enään jaksaa, joku jaksaa mun puolesta. En konttrolloi enään tätä kaikkea, joku ottaa sen vastuun. Toisaalta, mä en kuulemma olisi kauaa enään konttrolllinut mitään.
"Psykoosin ensioireita, mutta voimme ehkäistä sen.Sun aivot tarvitsee taukoa, ne ovat sammuttanet itsensä, koska ne on ylikuormittuneet. Varaan lääkärille ajan, aloitetaan lääkkeet uudestaan. Soitan myös sun koululle ja terveydenhoitajalle. Sovitaan että otetaan verikokeita, onko sun varastorauta millä mallilla. Koululla voitaisiin pitää kokous, miten helpotetaan sun oloa."

Luoja, kiitos. Joku auttoi minua. En ole erämaassa ilman vettä enään.
Viikon sairasloma. Katsotaan sen jälkeen tilannetta uudestaan. Epätoivoinen olo, mutta helpottunut. Joku auttaa minua nyt.
"Olen oikeastaan ihmetellyt, miten olet näin kauan jaksanut ilman romahduksia."

Muistakaa huolehtia itsestänne js läheisistä. Ja jos joku ihminen osoittaa sosiaalisessa mediassa masennus tai muun mt-ongelman merkkejä; kysykää "mitä kuuluu?". Se helpottaa, jos kuuntelet ja vastaanotat tiedon aidosti. Joskus on jo liian myöhäistä, mutta ei voi syyttää ettet yrittänyt.
Älä tuomitse ihmistä, tietämättä taustoja. Se kylähullu, voi olla helvetin terävä kaveri.
Älä määrittele minua tai ketään hulluksi/epänormaaliksi. Noin puolet suomalaisista sairastuu elämänsä aikana mt-ongelmiin. Tilaston mukaan se on melkeinpä normaalia?

Kirjoitin tekstin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Tajunnanvirta vei mukanaan heti kun heräsin klo 4. Kirjoitin, kunnes huomasin kellon olevan 5. Pätkä tekstistä alla.


"Hetken kiinni täällä
 Tässä maailmassa
 Pääset pois
 Jätä jännitys pois
 Se valuu pois lakanoille
 Myttyiset lakanat
 Hengitä
 Koe olevasi elossa
 Esitä hetki 
 Nauti olla siinä
 Että jokainen hetki on korvaamaton
 Minäkin olen
 Vaikkei sitä kukaan sano
 Kauan jaksat uskotella itsellesi
 Olleesi edes joskus tärkeä osa tätä
 Kauan uskot jaksavasi
 Kello 4.34
 Keuhkot rahisee
 Ahdistus palaa
 Jumissa kaikki
 Anna minulle syy
 Jatkaa vielä aamuun
 Laita musiikkia kovemmalle
 Viillä kovempaa
 Kokeile oletko elossa
 Tuntuuko syke?"


tiistai 2. lokakuuta 2018

Pakkomielteisen siivoojan lista, ilman päätä ja häntää

Siivojan TOP10
(Tunne, jota ei välttämättä vaihtaisi mihinkään)
1. Kun olet saanut koko asunnon siivottua
2. Kun saat pyykit telineelle kauniisen järjestykseen
3. Kun viikkaat pyykit värijärjestyksessä kaappiin
4. Kun voit kävellä ympäri asuntoa ja jalkapohjiin ei tartu mitään likaa
5. Kun ikkunat kiiltää ja melkeen sokaistut kun aurinko heijastaa niistä
6. Se tunne kun millää tasoilla/pinnoilla ei ole pölyä 
7. Puhtaat petivaatteet
8. Vessan "raivopeseminen", kun on paska fiilis
9. Valkoinen, kiiltävä jääkaappi
10. Kun oot tehnyt tämän kaiken, vienyt roskat, pyyhkinyt myös kaikista esineistä pinnat + kaikkien seinien, lattioiden ja kaiken hinkkaaminen puhtaaksi, niin että käsin sattuu.


Hävettää olla pakkomielteinen tälläisestäkin asiasta. Kaikki mun aika menee siivoomiseen tai vähintää teen sitä samalla kun puuhaan muuta. Kun meen kyläilemään, siivoan siellä. Ei sillä, että sun asunto olisi paskanen, mulla vaan on pakkomielle. Mun kaikki ystävät nykyään kieltää mua siivoamasta heidän luonaan ja jos edes piilossa yritän siivota kuulen siitä kyllä. Se kai on vaan tapa pitää mun pää kasassa. Jos istahdan alas ja huomaan pöydällä likaa mun on vaan pakko nousta ja korjata asia. Unohin myös mainita että oon semi hygienia pakkomielteinen myös. Siivoan muuten myös unissani. Mitä vittua?
Oisin kuulemma hyvä rikospaikan siivooja. Mafiat ottakaa yhteyttä. Ei yhden yhtäkään tahraa!

(Sori, en löytänyt kivaa kuvituskuvaa aiheelle siivous)








perjantai 28. syyskuuta 2018

Täällä taas, pahaa oloaan purkamassa

Tuntuu niin helvetin tyhmältä kirjoittaa jälleen tänne. Blogi, johon heitin kaiken pahan olon ja jota oli varmasti aikanaan raskasta lukea. Ehkä epäreilua minun 13-vuotiasta minääni kohtaan, mutta poistin vanhat tekstit. Mietin miten hölmö sitä oli ja kuinka sitä luuli olevansa niin aikuinen jo. Mutta tälläkin hetkellä kuvittelen varmaan itsestäni liikoja ja jälleen 4 vuotta myöhemmin häpeilen muutaman vuoden takaista minääni. Noh, se siitä. Asiat ovat tapahtuneet, tuskin 13-vuotiaan minun blogitekstit ovat pahinta mitä elämässäni tapahtuu.

En tiedä, mitä oikeasti kuvittelin 13-vuotiaana. Kuka niitä tekstejä luki? Ei kukaan. Eihän näitä kukaan vieläkään lue, mutta 4 vuotta sitten kirjoitin jollekkin toiselle. En kirjoittanut ehkä täysin halusta purkaa kaikkea vaan taustalla varmaan oli muita syitä. Suoraan sanottuna minulla ei ole paljoa muistikuvia kyseiseltä ajoilta. Elämä oli hankalaa, kävin läpi isoja muutoksia. Tuntuu todella pahalta huomata, ettei silloin 4 vuotta sitten kukaan huomanut sen nuoren tytö hätää. Miten rikki olin ja kuinka yritin keksiä kaikki hätähuudot päästäkseni pois.

Oletan että useilla on käsitys että minulla menee hyvin ja elämä on tasapainottunut. Tavallaan; elämä on hyvää, mutta mikään ei ole tasapainossa. Muutama vuosi sitten ollessani noin 14-vuotias, olin todella avoin ja jopa hieman maaninen/ADHD. Hoin itselleni olevani iloinen ja että olen aivan normaali nuori, jolla on asiat tosi hyvin. Kaikki se kamala esitys ja ilo oli yhtä suurta lavastetta. Sitten esirippu tippuikin ryminällä kun olin hoidossa hetken aikaa. Jotenkin sitten vetäydyin kaikesta pois. En ollut normaali nuori, esirippu oli tippunut ja olin ulkopuolinen, En halunut enään puhua olostani ja esim. sosiaalisen median käyttö jäi muutamaksi vuodeksi todella vähälle. Vähäistä se on vieläkin. Vetäydyin omaan itseeni, en voinutkaan kuvitella enään koskaan puhuvani olostani kenellekkään, enkä ole puhunutkaan. Ulkopuolisuuden tunne, se ettei kukaan voisi koskaan ymmärtää on jotain aivan käsittämätöntä. Tuntuu, että tämä 14-vuotiaan minun vaihe olla yliiloinen, maaninen ja hauska, on täällä jälleen. "Olen hauska, katsokaa, katsokaa oikeasti itken päivät kotona ja mietin miksei kukaan välitä minusta ja miksei minulla ole ystäviä, miksi olen näin yksinäinen, mikä minussa on vikana, auttakaa!"
 Vaikka myönnän sen että olen mt-ongelmainen; kuten sanottu, silloin kun puhun asiasta se tuntuu kuin puhuisin aivan eri ihmisestä. Tavallaan, on helppo myöntää, mutta vaikea puhua sen syvemmin. Koska kukaan ei ymmärrä.





Kuka sinä olet?

Olet introvertti, mutta myös ekstrovertti. Ihmisissä vain tulee erilaisia puolia esiin. Olet ulkoa rohkea ja avoin, mutta sisimmässäsi epäilet itseäsi ja tekemisiäsi silti. 
Olen äänekäs, rohkea, nuori nainen, huumorintajuinen, jolla on pilke silmäkulmassa. Silti olen se ujo runotyttö, koulun portailla lukemassa klassikkokirjallisuutta. Toisaalta, olen se hullu, luova taiteilija ja kun saan uuden idean minua ei estä mikään. Kuten nyt; sain innostuksen kirjoittaa ja silloin kirjoitan, miettimättä sen enempää. Kun ei mieti turhia, kirjoittaa vaan mitä mieleen puhaltaa, tulee parasta tekstiä. Ja siitä minun luovuus kumpuaa. Juuri siksi, minulle on vaivalloista olla luova, kun sitä vaaditaan. Silloin pääni lyö tyhjää.
Nämä ihmisen kaksi puolta ja se mitä pinnalle näkyy, on outo asia. Minulla on tavallaan hyvä itsetunto ja pidän itsestäni ja kannan itseni ylpeydellä. Samalla kuitenkin, kun mennään pintaa syvälle, minussa on aika paljon säröjä. Epäilen diagnoosi F33 olevan tekemistä tämän(kin) asian kanssa. Silti tästäkin pitää etsiä ja löytää jotain positiivista; masennus kasvattaa.
Nauru on terapeuttinen asia, ollut aina minulle. Vaikeat asiat on helppo nauraa itkien ulos.
Mutta nauru vapauttaa ja parantaa. Vaikeita ja kipeitä asioita on helpompaa käsitellä naurun kautta ja sen avulla. 
Myös yksi syy, miksi minun on vaikeaa luottaa ihmisiin ja luottamuksen rakentumisessa menee vuosia, on se paljon pelkään satuttavani itseäni tai läheisiäni. Se on suojautumiskeino, eiväthän luolamiehetkään voineet luottaa keneen vaan, sillä silloin taisteltiin hengestään. Se kaikki selviytyminen on biologiaa, jota en voi kieltää. Jotkut loukkaantuvat, kun en heittäydy heti uuteen ihmissuhteeseen, mutta kuten huomaa; siihen on syynsä. Yritän ymmärtää ettei jokainen ihminen ole uhka minulle, mutta koska olen koko lapsuuteni uskonut näin ja todistanut uskomukseni liian monesti todeksi; on haastavaa muuttaa tapojaan. Mutta vanha koira voi oppia uusia temppuja.

Olen ihminen, joka näkee ihmisestä pienetkin ilmeet, vihjeet ja eleet. Minä näen kun ihminen on hermostunut, salailee jotain tai on innostunut. Ja tämä on hyvä puoleni, mutta samalla huono. Näen asioita, autan. Kun näen ihmisen olevan surullinen, en puhu säästä vaan vihjailen hieman ja lopulta minulle uskoudutaan ja kerrotaan kipeitäkin asioita. Minuun tukeudutaan ja minulta haetaan ymmärrystä sekä sitä että joku pelkästään kuuntelee. Ja koska kuuntelen aina, saan harvoin itse puheenvuoroa ja jään muiden varjoon. Silti samalla olen korvaamaton yhteisölle. Mutta, silloin kun avaan suuni, tiedän tarkalleen mitä sanoa ja miten. Sanon oikeat asiat, kun tarvitset lohtua, minä tiedän sen ja sitä sinä saat. Jaan myös ilot kanssasi. Minusta saa elinikäisen ystävän, joka on nöyrä. Kuulemma yhtä uskollinen kuin koira isännälleen. Tunnen oloni itsekeskeiseksi, kun toivon saavani puheenvuoron tai haluaisin että minua kuunnellaan ja arvostetaan. Toisaalta, kai ihminen voi sellaista vaatia sosiaalisessa kanssakäymisessä?

Osaan olla itsepäinen, ainakin oman pääni sisällä. Sanon ”se käy”, kun samaan aikaan mietin, että toisin olisi ehkä parempi. Yleensä syy miksi toisin olisi parempi, on minun itsekkyyteni. Mutta jälleen, tiedostan tämän haasteen ja olen sen kanssa tarkkana. Tämäkin on mielestäni selitettävissä biologialla. Ihmisten on täytynyt olla itsekkäistä selviytyäkseen alkeellisessa maailmassa. Nyt karkaan taas väärille raiteille..  Silti kaikesta huolimatta, kuulen usein olevani epäitsekäs ja ajattelevani liian vähän omaa parasta. Ristiriitaista.

Olen syvällinen ja erittäin pohdiskeleva ihminen. Ehkä niin, mieti asioita todella pitkälle, kaikista näkökulmista ja lopulta pääni on täynnä ajatuksia.  Joudun usein hillitsemään itseäni pohdiskelussa, muuten olen ”aivojen pimeällä puolella” ja vien teoriani liian pitkälle. Juuri nyt, minusta tuntuu että pohdin liikaa ”minäkäsitystä” ja kirjoittamisesta ei meinaa tulla loppua. Olenkin usein pohtinut kirjoittavani kirjan elämästäni ja sen käänteistä ehkä pohtia asioita jälkeenpäin nykyisestä elämäntilanteesta. Kirja olisi opettavainen. Nyt kuulostan hieman ylpeältä itsestäni, mutta minusta minulla on oikeus siihen. Minä kestin kaiken sen, mitä minun ei olisi tarvinnut nuoren elämässä kestää. Olen kokemusrikkaampi, kuin useat 50-vuotiaat. Ja minun täytyy olla kiitollinen siitä, että olen ylipäätään elossa. Uskomatonta, minun itsetunnolla sanoa näin, mutta; siinä on ehkä juhlan aihetta että olen tässä ja kirjoitan tätä.

Psykiatrini mukaan, siitä huolimatta mitä kaikkea elämä on tuonut vastaan minulle, on uskomatonta, miten osaan arvioida itseäni sekä katsoa itseäni ”ulkopuolisen silmin” ja kaikella tekemälläni on tarkoitus. Vaikka aina ei tunnukaan siltä, usein koen vaeltavani elämässä ja etsimässä syvempää ihmissuhdetta, mutten koskaan löydä sitä. Olen jostain muualta, toiselta planeetalta, toiselta universumilta, eri radioaalloilla enkä koskaan ole samoilla taajuuksilla. Kukaan elämässäni, ei koskaan vielä ole täysin pystynyt selvittämään arvoitusta nimeltä Ronja. Se on ikuinen salaisuus, arvoitus.